Viitaniemen asukasyhdistys ry on perustettu 1992. Sen tarkoituksena on toimia alueen asukkaiden yhdyssiteenä ja järjestää toimintaa hyvän, halvan, turvallisen, viihtyisän asuinalueen ja monipuolisten palvelujen sekä terveellisen ympäristön puolesta.

Järjestämme monipuolista alueellista asukastoimintaa:

  • erilaisia tapahtumia,
  • tiedotus- ja huvitilaisuuksia,
  • matkoja ja talkoita sekä
  • selvitämme asumiseen ja ympäristöön liittyviä kysymyksiä.

Vaikutamme alueen asukkaiden etujen mukaisen asunto- ja ympäristöpolitiikan aikaansaamiseen.

Ketkä ovat asukasyhdistyksen jäseniä?
 
Useimmat asukkaista ovat asukasyhdistyksen jäseniä oman asunto-osakeyhtiönsä kautta. Asunto-osakeyhtiöiden jäsenmaksu on 30 euroa/vuosi. Myös alueella toimivat yhdistykset ja yritykset voivat liittyä jäseniksi 30 euroa/vuosi.
 
Henkilöjäseneksi voi liittyä 15 vuotta täyttänyt henkilö,10 euroa/vuosi. Tämä on vapaaehtoista ja esimerkiksi omakotitaloissa asuvat voivat halutessaan maksaa henkilöjäsenmaksun. 
 
Asukasyhdistyksen tilinumero: FI04 2017 1800 1373 95.
 
Kaikki viitaniemeläiset ja Viitaniemen ystävät ovat tervetulleita tapahtumiimme, jäsenyyttä ei tarkisteta.

Viitaniemen asukasyhdistyksen säännöt

Yhteystiedot

Viitaniemen asukasyhdistys ry

viitaniemijkl@gmail.com
https://viitaniemijkl.fi/
https://www.facebook.com/jyvaskylanviitaniemi/

Jos haluat liittyä asukasyhdistyksen sähköpostilistalle tai poistua listalta, lähetä viesti osoitteeseen viitaniemijkl ät gmail.com. Tiedotamme ajankohtaisista asioista muutaman kerran vuodessa.

Tietosuojaseloste: Emme kerää muita henkilötietoja kuin sähköpostiosoitteen. Sähköpostiosoitteita käytetään tiedotteiden lähettämiseen, ja ne ovat asukasyhdistyksen toimikunnan jäsenten tiedossa.

Yhdistyksen toimialue

Säännöissä toimialueeksi on määritelty Jyväskylän kaupungin Viitaniemen alue, jonka rajaavat Eeronkatu, Rajakatu, Nisulankatu, Wilhelm Schildtin katu, puro ja Tuomiojärvi.

Teemme toki yhteistyötä myös lähialueiden toimijoiden kanssa!

Viitaniemen asukasyhdistyksen toimialue kartalla. Kartta-aineisto © OpenStreetMapin tekijät